Suunnittelu

Perustukset
Radonin torjunta
Sokkeli

Seinät

Yläpohja ja vesikatto

Ikkunat

Ympäristötekniikka

Lämmitys-, lvi- ja aurinkojärjestelmät

Radonin torjunta

Radon Suomessa

Radon on ihmiselle haitallinen radioaktiivinen kaasu, jota nousee maaperästä. Radonia esiintyy luonnossa aina, mutta sen määrä vaihtelee paikkakunnittain maaperän koostumuksen mukaan. Säteilyturvakeskuksen sivuilta saa lisätietoja ja myös neuvoja radonin torjuntaan uudisrakentamisessa.

Tuulettuva vs. maanvarainen alapohja

Itse harkitsin aluksi tuulettuvan alapohjarakenteen etuja radonin torjumisen näkökulmasta, mutta hintaero maanvaraiseen jäi huolellisen hintojen selvittämisen jälkeen yhä kohtuuttoman suureksi. Säteilyturvakeskuksen ohjeen mukaan suunnittelin ja toteutin radonputkiston tavallisesta salaojaputkesta ja viemäriputkesta ja päädyin siis maanvaraiseen laattaan alapohjaratkaisuksi.


Kuvassa näkyy kapillaarikatkosepeliin esiasennettuna radonputkisto. Imuputki on valkoinen pystyputki.

Radonputkisto


Radonputkisto on tehty käytännössä salaojaputkista ja viemäriputkista. Sijoitin poistoputken pään tekniseen tilaan, josta sitä on helppo jatkaa ylöspäin. Huippuimuri voidaan ottaa käyttöön vasta sitten, jos mittaustulos osoittaa radonia olevan asuintiloissa.


Laatan reunojen tiivistäminen bitumikermillä.

Bitumikermillä tiivistäminen

Ennen laatan valua asennettiin sokkelin sisäpintaan bitumikaista hitsaamalla. Kaikki jatkokset hitsattiin ja tiivistettiin lisäksi kylmänä siveltävällä bitumimassalla. Kuvassa näkyvä putki, joka lävistää kermin, on ikkunapenkkilämmityksen suojaputki. Näidenkin suojaputkien läpiviennit tiivistettiin bitumimassalla. Kermin tarkoituksena on estää radonin nousu asuintiloihin laatan reunan alta. Betonilaattahan kutistuu kuivuessaan, jolloin sokkelin ja laatan reunan väliin avautuu ajan mittaan pieni rako; sekin voidaan toki elastisella massalla saumata, mutta kermi varmistaa tämän detaljin toimivuuden.



Comments


Add your comment

Title:

Write numbers to textfield(without spaces) : 59 a
112233
nd 91

Comment:


Your name: